RETKI POKROVAAN 19.5.2017

Luostarin perustaminen oli ollut jo vuosia mielessä maineikkaalla ravintoloita Helsingissä omistaneella yrittäjällä Hariton Tuukkasella. Vuonna 1995 hän sai silloiselta arkkipiispalta, nykyiseltä Nikean metropoliitta Johannekselta, luvan yksityisen luostarin perustamiseksi.

Paikaksi tuli Kirkkonummen Jorvas ja sieltä ns. Danneborgin tila, joka hankittiinkin tuohon tarkoitukseen vuonna 1996. Tilan kukoistuskausi sijoittuu 1910-luvulle, kun tila oli konsuli H.A. Elfingin omistuksessa. Nimi muuttui Kyöstilästä Danneborgiksi omistajan vaimon kunniaksi, samalla vanha huvila muuttui puutarhatilaksi. Kolmekymmentäluvun talouslamassa konsuli Elfing menetti tilansa ja sen lunasti itselleen kamreeri Aminoff, joka asutti tilaa aina Neuvostoliiton vuokra-aikaan saakka. Miehitysvuosien päätyttyä tila rapistui ja 1960-luvulla Aminoffien suku, joka oli ottanut tilan jälleen haltuunsa, myi tilan Kirkkonummen kunnalle.

Munkki Hariton muutti tilalle vuonna 1996 ja asui siellä alkuun omien poikiensa ja vanhan taloudenhoitajan sekä kolmen työntekijänsä kanssa. Tilalle annettiin nimi Pokrova, joka on venäjänkielestä karjalankieleen tullut sana, joka tarkoittaa Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlaa.

Pokrovan yhteisöllä ei ole vielä virallista luostaristatusta. Suomen lainsäädäntö on estänyt uusien luostarien perustamisen. Luostaristatuksen saaminen lienee seuraava tavoite. Siitä päättää aikanaan Suomen ortodoksinen kirkkokunta ja sen päättävät elimet.

Pokrovan yhteisö on ortodoksinen helmi Kirkkonummella, jossa kannattaa vieraillessaan pysähtyä ja hiljentyä. Elämä Pokrovassa noudattaa ortodoksisen kirkkovuoden rytmiä. Vierailijoilta toivotaan pukeutumisessa hillittyä koodia: paitojen hihat puolipituisia ja hameiden tulisi olla vähintään polvipituisia.


Ryhmävierailu  19.5.2017                          

Lounasvierailu alkaa klo 13.30. Vierailun kesto noin 2,5 tuntia

Tutustuminen kirkkoon, noin 1 tunti, Siirtyminen päärakennukseen Villa Danneborgiin puutarhan kautta, ruokailu trapesassa, mahdollisuus käydä putiikissa

Koska koko ryhmän menuvaihtoehto tulee olla yhtenäinen olemme valinneet ryhmän menuksi borssikeitto smetanan kanssa, kaalipiirakka ja jälkiruoksi makea kahvileipä ja kahvi/tee      

Kaikki ruokalajit ovat laktoosittomia. Erikoisruokavalioista, esim gluteeniton, peritään 5€ lisämaksu/ruokalaji . Menuun kuuluu talon mehu tai muu juoma. Trapesassa on A oikeudet, viiniä voi ostaa erikseen ja siitä pitää ilmoittaa etukäteen. Ryhmävierailujen ruokailuista minimilaskutus on   20 hlö mukaan.

Bussikuljetus Tapiola-Pokrova-Tapiola Åbergin tarjouksen mukaan 

Lähtö Tapiola Gardenin edestä  klo 13.00.

Paluu  Pokrovasta n. klo 16.00 – Tapiola Garden n. klo 16.30.

Pokrovan kaunis puutarha
Lehmuskuja johtaa kirkolta päärakenkseen